Jari Nenonen

Sohvaperunan Juoksukoulu Suklaamarenki: Sitruunamutakakkua ja kaikenlaisia haasteita – Täällä kyykkäilään esikoisen kanssa ahkeraan ja tänään meni jo 105 kyykkyä. Tällaiset tekemiseen liittyvät haasteet on hauskoja kun paikalla ja ajalla ei ole väliä ja vastuksena toimii oma kehon paino. Tähän rinnalle on nousemassa Tikis vatsalihashaaste sekä sohvaperunan juoksukoulu. Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa. Blogiarkisto 2020 (7) maaliskuuta (1 ).

Sanomalehti Karjalainen käynnisti keskiviikkona kampanjan, jossa pohjoiskarjalaiset voivat tarjota korona-apua esimerkiksi.

Minä teille kehitykset näytän! Jari Nenonen pakinoi CursoristaKauppa-apua, ruoka-apua, koiran ulkoilutusta, lastenhoitoa.

– Sanomalehti Karjalainen käynnisti keskiviikkona kampanjan, jossa pohjoiskarjalaiset voivat tarjota korona-apua esimerkiksi.

Tuomas Teräsvuori Tulot Asevalmistaja Patria vahvistaa, että Ugandassa kuollut liikemies Tuomas Teräsvuori (kuvassa) oli jakamassa siellä Patrian esitteitä. Eli hän toimi siellä ex ministeri Suvi Lindénin (kuvassa). jonka tulot oli ilmoitettu millintarkasti. miljoonien liiketoimista ei mitään tilitietoja. HS:n Verokoneen haku: Tuomas – Helsingin Sanomat – Showing results for: "Tuomas" Vuosi Nimi, asema ja asuin­paikka Suomalaisen vuosituloa Kokonais­tulot (M